24. lokakuuta 2019

MobilePay ja 4H helpottavat yhdessä nuorten yrittäjien arkea

MobilePay ja 4H solmivat yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja. Tähtäimessä on myös nuorten työllistymisen helpottaminen yrittäjyyden kautta.

MobilePay ja 4H

MobilePayn ja nuorisojärjestö 4H:n yhteistyösopimuksella pyritään helpottamaan jo yrittäjinä toimivien nuorten arkea ja toisaalta tarjoamaan 13-28-vuotiaille nuorille matala kynnys yrittäjäksi ryhtymiselle. Yritysideana nuorilla voi olla esimerkiksi leivonnaisten myynti, nettisivujen suunnittelu, siivouspalvelu tai vaikkapa lastenhoito. 

Monesti näin onkin – liike-idea, asiakkaat ja omalle yritykselle kaavailtu nimikin on jo tiedossa, mutta rahaliikenteen hallinnointi tuottaa pään vaivaa. MobilePay haluaakin nimenomaan olla helpottamassa yrittäjyyden aloittamista tarjoamalla nuorille 4H-yrittäjille MyShop-maksutaparatkaisun. 

– Nuoret ovat olleet ydinkohderyhmämme alusta saakka ja he ovatkin ottaneet MobilePayn käyttöön osaksi päivittäistä arkeaan ensimmäisinä. On hienoa, että nyt pääsemme yhdessä 4H-järjestön kanssa tarjoamaan nuorille joka puolella Suomea kevyen ratkaisun maksujen vastaanottamiseen. Haluamme promota yrittäjyyttä Suomessa ja kehittää nuorten taloustaitoja. Siihen tämä yhteistyö on oiva toimenpide, ja odotamme innolla yhteistyömme tuloksia, MobilePay Finlandin CEO Anniina Heinonen sanoo.  

MyShop-ratkaisuun ei liity erillisiä laitehankintoja tai kiinteitä kustannuksia, vaan omasta taskusta löytyvä matkapuhelin riittää maksujen turvalliseen vastaanottamiseen. MyShop-ratkaisu tarjoaa lisäksi luotettavan tavan hallinnoida myynnistä syntyvää rahaliikennettä. 

– 4H-yrittäjyys on järjestömme avaintoimintoja ja erinomainen tapa tukea nuorten työllistymistä ja osallisuutta. Yhteistyömme MobilePayn kanssa mahdollistaa nuorille 4H-yrittäjille turvallisen, matalan kynnyksen maksutavan. MobilePay on myös digitaalisiin sovelluksiin tottuneille nuorille luontainen maksuväline, joka kulkee helposti kännykässä mukana, 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski kommentoi. 

Tällä hetkellä Suomessa on jo 1260 4H-yritystä ja niissä toimivia yrittäjiä yli 1500.
Suomen 4H-liitto on valtakunnallinen nuorisojärjestö, joka on toiminut nuorten työllistäjänä Suomessa jo 90 vuoden ajan. Työelämä- ja yrittäjyyskasvatus ovat tärkeä osa 4H-nuorisotyötä ja 8 000 nuorta saa vuosittain arvokkaan työkokemuksen 4H:n kautta. 


Lisätietoja:

Anniina Heinonen
CEO, MobilePay Finland Oy
anniina.heinonen@mobilepay.fi
050 422 3122

Tomi Alakoski
Toimitusjohtaja, 4H
tomi.alakoski@4h.fi
040 501 5307

MobilePay ja 4H

MobilePay

MobilePay on Pohjoismaiden johtava mobiilimaksuratkaisu, joka on ilmainen kaikkien pankkien asiakkaille. Sovellus toimii kaikilla yleisimmillä älypuhelimilla, kaikilla korteilla ja kaikissa maksutapahtumissa, kuten kuluttajien välisissä maksuissa, verkkokaupoissa, pienemmissä myymälöissä, suurilla ketjuilla, sovelluksissa, kansalaisjärjestöjen varainkeruussa, toistuvissa maksuissa ja laskujen maksussa. MobilePay Suomi on osa MobilePay-konsernia. Vuoden 2019 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana tehtyjen siirtojen määrä kasvoi 129 prosentilla verrattuna vastaavaan ajanjaksoon 2018.

4H
Suomen 4H-liitto on valtakunnallinen nuorisojärjestö, jossa on 50 000 jäsentä. Lapsille ja nuorille monipuolista toimintaa järjestävät yli 200 4H-yhdistystä eri puolilla Suomea. 4H on toiminut Suomessa nuorten työllistäjänä jo yli 90 vuoden ajan. Työelämä- ja yrittäjyyskasvatus ovat tärkeä osa 4H-nuorisotyötä. Yli 8 000 nuorta vuosittain saa työkokemuksen 4H:n kautta. Lue lisää: www.4h.fi