16. marraskuuta 2021

Kapen kokkikoulut siirtyivät nettiin ja käyttäjät suosivat mobiilimaksamista

Chefslive on virtuaalisia kokkikouluja tarjoava yritys, jonka vetonaulana ovat kuluttajille suunnatut interaktiiviset livekokkikoulut. Kaikille avoimien kokkikoulujen lisäksi Chefslive järjestää yrityksille ja ryhmille räätälöityjä kursseja.

Kari Aihinen keittiössä kuvattavana

Yrityksen nokkamiehenä toimii Kari “Kape” Aihinen, joka on tv-kokkina toimimisen lisäksi järjestänyt pitkään myös kotikokkikouluja. Ajatus kokkikoulujen siirtämisestä verkkoon sai kuitenkin alkunsa keväällä 2020, kun korona pakotti yritykset miettimään vaihtoehtoisia myynti- ja jakelukanavia palveluilleen. 

Meillä kävi hyvä tuuri ja saimme Business Finlandin rahoituksen ja se mahdollisti myös resursoinnin Kapen kokkikoulu -liven aloittamiseen. Tammikuussa 2021 tehtiin ensimmäinen tekniikkakurssi, joka oli ensimmäisestä päivästä lähtien menestys, Aihinen sanoo.

Aluksi Aihisen seuraajilta kysyttiin Instagramissa, mitä sisältöä he toivoisivat livessä järjestettävän ja ensimmäinen livekokki-ilta toteutettiin Aihisen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin tiloissa. Yritys halusi kuitenkin tehdä kokkikouluihin osallistumisesta kuluttajille vieläkin helpompaa, joten yritys päätti perustaa alustan, joka on suunniteltu erityisesti virtuaalisille kokkikouluille. Konsepti on osoittautunut menestykseksi ja yritys aikoo edelleen jatkaa ja kehittää liiketoimintaa myös tulevaisuudessa.

Kuluttajille tarjolla useita eri maksuvaihtoehtoja

Chefsliven virtuaalinen kokkikoulu toimii niin, että asiakkaat tulevat yrityksen sivuille, luovat käyttäjätilin ja voivat heti ostaa pääsylipun Aihisen isännöimään virtuaaliseen kokkikouluun. Kaikkiin kokkikouluihin osallistutaan Chefsliven verkkosivuston kautta ja niille voi liittyä miltä laitteelta tahansa. Virtuaalinen alusta mahdollistaa kokkikoulujen interaktiivisuuden, eli kotikokit saavat koko tapahtuman ajan osallistua tapahtuman kulkuun ja esittää kysymyksiä chatissa. Aihisen mukaan käyttäjien aktiivinen osallistuminen livetapahtumaan tekeekin siitä erityisen mielenkiintoista ja jännittävää.

Yritykselle oli alusta asti selvää, että myös alustalla maksamisen tulee olla helppoa ja nopeaa laitteesta riippumatta.

Meidän tarkoitus on tavoittaa mahdollisimman suurta yleisöä, eli olla mahdollisimman helppo ja että millä tahansa maksutavalla voi maksaa. Meidän tuotteemme on kuitenkin melko edullinen ja helppo ostaa, joten myös ostamisen tulee olla vaivatonta, Aihinen sanoo.

Yksi tärkein kriteeri maksupalvelun valinnalle oli useiden eri maksuvaihtoehtojen tarjoaminen asiakkaille. Yritys valitsikin verkkomaksukumppanikseen Visma Payn, jonka kautta he voivat tarjota kaikille asiakkailleen mieluisan maksutavan. Perinteisten verkkopankkimaksujen lisäksi Visma Payn kautta voi maksaa kortilla, laskulla, osamaksulla tai mobiilimaksulla, kuten MobilePaylla.

Moni pieni yritys saattaisi aloittaa ihan muutamalla maksuvaihtoehdolla, mutta me halusimme tarjota mahdollisuuden maksaa esimerkiksi MobilePaylla heti alusta alkaen, koska valtaosa asiakkaista tulee meidän sivuille puhelimella, kertoo Chefsliven tuotannosta vastaava Saana Kulppi.

Se on swaippi ja that’s it.

Kape Aihinen

Käyttäjät suosivat mobiilimaksamista yhä enemmän

Chefsliven omasta verkkosivudatasta nähdään, että suuri osa asiakkaista tulee heidän sivuilleen mobiililaitteella. Mobiililaitteella voi myös osallistua kokkikouluun, koska koko palvelu on digitaalinen ja optimoitu myös mobiililaitteille. Yritykselle on erityisen tärkeää, että he voivat tarjota nykyaikaisia maksutapoja eikä asiakkaan tarvitse maksaessaan kaivaa esimerkiksi pankkitunnuksia esiin. 

Myös Visma Payn maksudata tukee asiakkaiden mieltymyksiä mobiililaitteilla maksamiseen. MobilePay on jo ohittanut perinteiset korttimaksut tapahtumien kappalemäärässä ja maksutavan suosio jatkaa edelleen kasvuaan. Chefsliven asiakkaat ovat erityisen innokkaita mobiilimaksajia: MobilePayn kautta tulevia maksuja on jopa kaksi kertaa enemmän kuin korttimaksuja.

MobilePayn avulla asiakkaat voivat maksaa ostokset helposti ja turvallisesti yhdellä pyyhkäisyllä ja nopea käyttökokemus parantaa ostosten konversiota niin verkkokaupassa kuin sovelluksissa. MobilePayta käyttää jo lähes 2 miljoonaa suomalaista ja verkkomaksamisen lisäksi sillä voi maksaa myös helposti kaverille tai kivijalassa.

—Jos mietin omaa käyttäytymistä, niin kyllä mä tykkään että maksaminen on helppoa ja nopeaa. Kun olen esimerkiksi mun poikien kanssa turnauksissa tai pelimatkoilla, niin on iisiä käyttää MobilePayta. Se on swaippi ja that’s it, Aihinen päättää.

Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä verkkomaksuvälittäjä Visma Payn kanssa, joka tarjoaa nopeaa ja turvallista MobilePay-maksutapaa asiakkailleen. Lue lisää täältä.

Visma Pay & Chefslive

Visma Pay on kotimainen verkkomaksupalvelu, joka sopii niin pienille kuin suurillekin yrityksille. Visma Payn avulla saat yhdellä sopimuksella kaikki maksutavat verkkokauppaasi: verkkopankkimaksut, korttimaksut, lasku- ja osamaksut sekä mobiilimaksut, kuten MobilePayn. Visma Pay on osa Visma-konsernia. Lue lisää www.visma.fi/vismapay

Chefslive on virtuaalisia kokkikouluja tarjoava yritys, jonka vetonaulana ovat kuluttajille suunnatut interaktiiviset livekokkikoulut. Kaikille avoimien kokkikoulujen lisäksi Chefslive järjestää yrityksille ja ryhmille räätälöityjä kursseja. Lue lisää www.chefs.live