30. elokuuta 2021

VeljeksetAvuksi

Yrittäjäksi ryhtyminen voi olla joskus pienestä kiinni. Veikka Määtän ajatus yrittäjyydestä lähti liikkeelle, kun hänen isänsä näki lehdessä ilmoituksen 4H-järjestön järjestämistä yrittäjäkoulutuksista. Oman rahan tienaaminen tuntui tärkeältä ja kun Otto-velikin kiinnostui, menivät nuoret yhdessä koulutukseen - siitä käynnistyi VeljeksetAvuksi –yrityksen perustaminen ja toiminta.

Veljekset remottihommissa

4H:n järjestämä yrittäjäkoulutus antoi hyvät eväät yrityksen perustamiselle ja toimialakin oli jo valmiiksi mietitty. Erilaisiin pihatöihin löytyi osaamista jo alusta alkaen ja matkan varrella tiedot ja taidot ovat karttuneet niin kokemuksen kuin opintojenkin myötä.

Vuonna 2017 perustettu yritys VeljeksetAvuksi tarjoaa pihatyöpalveluita laidasta laitaan, pienemmistä päivähommista isompiin hankkeisiin asti. Nuorilta yrittäjiltä hoituvat niin pihatyöt, maalaukset kuin pienrakentaminenkin – asiakkaiden antaman palautteen perusteella laadukkaasti.

Yrittäjyys on ollut mukavaa, eikä suurempia hankaluuksia ole tullut vastaan. Urakoiden laskeminen, työn tekeminen omalle yritykselle ja asiakkailta tullut hyvä palaute ovat mukavinta oman yrityksen pyörittämisessä.

Veikka

Hankaluuksista kysyessämme yksi asia nousee esille: laskutus. Vaikka yrityksen talouden hallinta ja kirjanpito hoituvat toistaiseksi vielä Excelissä, voisi itse laskutuksessa vähän skarpata – se kun tuppaa vähän viivästymään töiden lomassa. Toistaiseksi laskut ja kuitit lähtevät asiakkaille sähköpostissa, mutta yhdessä tuumaamme, että MobilePayn MyShop olisi oiva apu työstä saataviin maksuihin myös VeljeksetAvuksi-yritykselle. 

MobilePay MyShop on kustannustehokas maksuratkaisu yrityksille ilman erillisiä laitehankintoja. Yrittäjä saa käyttöönsä 5-numeroisen MobilePay-lyhytnumeron, jolla asiakkaat voivat helposti maksaa tehdyistä töistä MobilePaylla. Maksut kilahtavat tilille automaattisesti päivittäin, eikä laskutuksesta tarvitse erikseen murehtia. Lue lisää MobilePay MyShop –ratkaisusta täältä.