24. syyskuuta 2020

Jo yli 1,5 miljoonaa suomalaista on rekisteröitynyt MobilePayn käyttäjäksi

Iloisina ja ylpeinä voimme kertoa, että MobilePay on nyt saavuttanut huikean 1,5 miljoonan rekisteröityneen käyttäjän rajapyykin. Näin MobilePay on vahvistanut entisestään asemaansa Suomen johtavana mobiilimaksuratkaisuna. Sovellusta myös käytetään aktiivisemmin kuin koskaan: kesän aikana sovellusta käytti yli miljoona uniikkia käyttäjää.

Henkilöitä pöydän ympärillä juhlimassa puolitoista miljoonaa MobilePay käyttäjää

Edellisten vuosien tapaan kulunut vuosi on ollut kaikilta osin kasvun aikaa. Jo tässä vaiheessa vuotta olemme reilusti yli vuoden 2019 kokonaislukujen. Tammi-elokuussa siirrettiin yhteensä yli 775 miljoonaa euroa noin 24 miljoonalla tapahtumalla. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kasvua tapahtumamäärissä oli 94 % ja volyymeissa 115 %. 

Näyttäisi siltä, että me suomalaiset olemme viimein ottaneet digiloikan. Muut Pohjoismaat ovat jo vuosia olleet maksamisen digitalisoitumisessa ja mobiilimaksamisessa meitä pidemmällä, mutta kuluneen kevään ja kesän aikana suomalaiset ovat kuroneet tätä etumatkaa selvästi kiinni. Syitä on useita, mutta tärkeimpänä tekijänä digiloikan vauhdittamiseen on koko maailmaa ravistellut korona, joka pakotti kuluttajat muuttamaan käyttäytymistään rajusti. Monet näistä muutoksista heijastuvat myös eri maksutapojen käyttöön. Käteisen käyttö on vähentynyt merkittävästi ja digitaalisten maksutapojen käyttö on lisääntynyt. Jotkut povaavat, että paluuta entiseen maailmaan ei maksutottumusten osalta enää ole. Mobiilimaksut kuuluvat tässä muutoksessa voittajien leiriin. 

Olemme MobilePaylla saavuttaneet jo paljon, mutta matka on vaatinut pitkäjänteistä tekemistä ja uskoa ja rohkeutta viedä asioita eteenpäin. MobilePayn löysivät ensimmäisten joukossa nuoret aikuiset, mutta mielestämme sovellus kuuluu ja soveltuu kaikille. Olemmekin määrätietoisesti tehneet paljon töitä, että myös laajat kansanjoukot löytäisivät meidät. Tämä työ on tuottanut tulosta. Kun aiemmin MobilePay on saanut eniten uusia käyttäjiä nuoremmista sukupolvista, on tämän vuoden aikana nähtävissä selkeä muutos rekisteröityneiden ikäprofiilissa. Juuri nyt uusien rekisteröityjien joukossa korostuu selkeästi 35–44-vuotiaiden ryhmä. Toivotamme kaikki nuoret ja vanhemmat sukupolvet lämpimästi tervetulleiksi MobilePayn käyttäjiksi. 

Työmme jatkuu kohti seuraavaa tasalukua. Toivottavasti pääsemme pian juhlimaan kahden miljoonan MobilePay-käyttäjän huikeaa rajapyykkiä!