22. elokuuta 2024

Rajat ylittävät maksut vastasivat odotuksiin, mutta myös yllättivät

Suomalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset lähettävät toisilleen keskimäärin yli 1 000 rahansiirtoa päivittäin kesäkuussa lanseeratun palvelun myötä. Määrä vastaa Vipps MobilePayn rajat ylittäville maksuille ennakkoon asettamia tavoitteita. Samalla ihmisten maksutottumuksista on paljastunut myös yllätyksiä.

Nainen lähettää MobilePaylla rahaa Norjaan

Vipps MobilePay lanseerasi 9. kesäkuuta rajat ylittävät maksut, minkä myötä käyttäjillä Suomessa, Norjassa ja Tanskassa on ollut mahdollisuus siirtää rahaa toisilleen maiden rajojen yli. Rahan lähettämiseen riittää, että käyttäjällä on Tampereella, Århusissa tai vaikkapa Bergenissä maasta riippuen joko Vipps- tai MobilePay-sovellus sekä vastaanottajan puhelinnumero.

"Meillä oli tavoitteena noin 1 000 rajat ylittävää päivittäistä maksua kesälomien jälkeen. Olemme ylittäneet tämän selvästi. Tämän viikon puoliväliin mennessä on palvelumme kautta tehty yhteensä lähes 65 000 siirtoa Pohjoismaissa. Samalla keskimääräinen siirron summa on kasvanut suuremmaksi kuin odotimme", sanoo Vipps MobilePayn tuotepäällikkö Espen Andreassen.

Teoriamme on, että nuoret lähettivät kesällä toisilleen rahaa jäätelöannoksia tai vaikkapa olutta varten. Se, että 50-vuotiaat tekevät nyt enemmän maksuja ja keskimääräinen summa kasvaa, saattaa johtua siitä, että vanhemmat lähettävät rahaa ulkomailla opiskeleville lapsilleen

Espen Andreassen
Vipps MobilePayn tuotepäällikkö

Vanhempien ja heidän lapsien lisäksi myös isovanhemmat sekä isoisovanhemmat käyttävät Vippsin ja MobilePayn sovelluksia.

"Meillä on mukava määrä yli 90-vuotiaita pohjoismaisia käyttäjiä. Se on hienoa ja kertoo siitä, kuinka helppoa palvelun käyttäminen on. Vastaanottajan tarvitsee vain lisätä kortti maksujen vastaanottamista varten, ja sitten voit maksaa ystävillesi ja tuttavillesi ympäri Pohjoismaiden", lisää Andreassen.

__

Kuinka rahan lähettäminen Suomen ulkopuolelle toimii? Lue lisää täältä.