Voinko sulkea Kuluporukan?

Näin suljet kuluporukan:

  • Napauta kohdasta Yhteenveto.
  • Kun kaikki kulut on lisätty, kuka tahansa ryhmän jäsenistä voi klikata viimeistele ja laske. On hyvä varmistaa, että kaikki ovat lisänneet kulunsa ennen kuin päätät sulkea kuluporukan. 
  • Kun kuluporukka on suljettu, kaikki sen kuluporukkaan kuuluvat henkilöt saavat ilmoituksen siitä, että oman osuuden voi nyt maksaa. 
  • Suljetun kuluporukan voi avata uudelleen, esimerkiksi jos kuluja on jäänyt lisäämättä. 
  • Kun kuluporukka on taas avattu, maksujen jakautuminen lasketaan uusiksi. Jos maksuja on jo ehditty suorittaa, nämä otetaan tietenkin huomioon päivittyneessä maksujen jakautumisessa.

Kun joku jättää kuluporukan: 

Jos joku ryhmän henkilöistä poistuu kuluporukasta maksamatta, muut jäsenet näkevät edelleen mitä hän on velkaa ja kuka on hänelle velkaa. Voit myös poistaa henkilön Yhteenvedosta, mikäli maksut hoidetaan hänen kanssaan MobilePayn ulkopuolella.

 

Muut kysymykset kategoriassa Kuluporukka

Oliko vastauksesta hyötyä?

Jos et löytänyt vastausta etsimääsi, kerrothan siitä meille, jotta voimme lisätä puuttuvan tiedon sivuillemme. Harmillisesti emme pysty vastaamaan tänne kirjoittaasi palautteeseen. Jos tarvitset apua, otathan yhteyttä asiakastukeen. Asiakastuen yhteystiedot löydät sivun alareunasta.