MobilePay-lyhytnumero auttaa WWF:ää keräämään varoja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi
Maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö WWF hyödyntää MobilePay-lyhytnumeroa varainhankinnassaan. Lyhytnumeron etuina ovat sen helppokäyttöisyys ja luotettavuus.
Ympäristöjärjestö WWF:n tavoite on tärkeä: pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.
Yksityishenkilöiden lahjoitukset ovat WWF Suomen tekemälle suojelu- ja vaikuttamistyölle elintärkeitä. Yksityishenkilöt lahjoittavat noin puolet kaikista WWF Suomen tuloista.
MobilePay-lyhytnumero on ollut WWF Suomella käytössä noin viiden vuoden ajan. Sitä ennen kertaluonteisiin lahjoituksiin ei ollut vastaavaa, nopeaa väylää.
– Nykyään yhä useammalla ihmisellä on käytössään työnantajan liittymä, jolloin esimerkiksi tekstiviestilahjoituksia ei ole mahdollista tehdä. MobilePay hyödyntää henkilön omia maksukortteja, jolloin tätä ongelmaa ei ole, varainhankintapäällikkö Matti Ljufström WWF Suomelta kertoo.
“Ilman MobilePay-lyhytnumeroa meiltä olisi jäänyt paljon lahjoitusrahoja saamatta.
Vaivaton käyttöönotto
WWF Suomella MobilePay-lyhytnumeron käyttöönotto sujui vaivatta. Toive sen käyttöönotosta esitettiin MobilePayn yhteyshenkilölle, ja lyhyen prosessin jälkeen lahjoitusnumero saatiin käyttöön.Lyhytnumero on lahjoittajille helppo muistaa ja syöttää sovellukseen: 24620, ja lahjoitus löytää perille.
MobilePay-lyhytnumeron käyttönottoon ei vaadita aloitusmaksuja tai laitehankintoja, eikä sen käytöstä peritä kuukausimaksua. Lahjoittajille sovellus on tuttu: MobilePay löytyy ladattuna lähes 2,8 miljoonasta suomalaisesta älypuhelimesta.
– Meidän piti hieman sisäisesti säätää tiettyjä asioita esimerkiksi talousosastomme kanssa, mutta kokonaisuutena lyhytnumeron käyttöönotto oli erittäin helppoa ja sujuvaa, Matti Ljufström sanoo.
Tapahtumissa ja tv-lähetyksissä näkyvästi esillä
WWF Suomelle MobilePay-lyhytnumero on ollut erityisen toimiva lahjoituskanava tapahtumien ja tv-lähetysten yhteydessä. Kun ihmisillä on vain vähän aikaa painaa lahjoitusnumero mieleensä, on tärkeää, että numero on lyhyt ja helppo muistaa.
Vuonna 2022 WWF Suomi juhlisti 50-vuotista toimintaansa, johon sisältyi yhteistyö MTV3-televisiokanavan kanssa. WWF Suomen lahjoitusnumero oli näyttävästi esillä esimerkiksi MTV3:n suositussa Posse-ohjelmassa.
– Lyhytnumeron kautta tulevia lahjoituksia on mahdollista seurata reaaliaikaisesti, ja numeron esiintyminen Possen aikana tv-ruudussa näkyi suurina hyppyinä lahjoituksissa, Ljufströmin kertoo.
Sopii kaikenkokoisille varainhankinnan organisaatioille
Lahjoittajan kannalta on olennaista, että maksusovellus toimii helposti ja luotettavasti. Siitä Ljufström antaa MobilePaylle täydet pisteet.
Ihmiset ovat tottuneita digimaksamiseen, ja odotuksena on, että sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään.
– Turvallisuus ja luotettavuus ovat meille tärkeitä asioita. MobilePay on alusta asti ollut luotettava kumppani, Matti Ljufström sanoo.
– Voin suositella lyhytnumeroa ihan kaikenlaisille organisaatioille. Oli kyseessä sitten iso ja vakiintunut keräysorganisaatio tai pieni ja aloitteleva järjestö, niin on aika vaikea keksiä syytä, miksi ei kannattaisi ottaisi lyhytnumeroa käyttöön. Lyhytnumeron käyttö on helppoa, ja melkein kaikki lahjoittajat tuntevat MobilePayn jo valmiiksi.
___
Lue lisää MobilePay-lyhytnumerosta täältä.